Kokkolan kaupunki

Suomen vanhimpiin kaupunkeihin kuuluva Kokkolan kaupunki on tunnettu vanhana tervanpoltto- ja teollisuuskaupunkina. Vuosittain kaupungissa järjestetään jo tunnetuksi tulleet Kokkolan Venetsialaiset-festivaalit.

Tietoa Kokkolan kaupungista

Perustettu	1620
Väestö	36 266 asukasta	(31.12.2006)
Pinta-ala	328,66 km2
Maapinta-ala	322,18 km2
Vesipinta-ala	6,48 km2	(sisävesiä)
Asukastiheys	110 asukasta/km2

Tuloveroprosentti	19,25 %	(v. 2007)
Yleinen kiinteistöveroprosentti	0,90 %	(v. 2007)

Kaupunginjohtaja	Antti Isotalus
Kotisivut	www.kokkola.fi
Sähköposti	kokkola@kokkola.fi

Kokkolan sijainti

Lääni	Länsi-Suomen lääni
Maakunta	Keski-Pohjanmaan maakunta

Kokkolan historia

Kotkien lahden kauppapaikka

Ajanlaskumme alussa Kokkola lähiympäristöineen oli merenpohjaa. Kirkonmäki nousi meren helmasta noin 800-luvulla, ja vasta 1100-luvulla erottui Pohjanlahdesta vähäinen selänne, jolle myöhemmin muodostui Ristirannan kylä ja Kokkolan kaupunki.

1300-luvun asiakirjoissa Kokkolan nimi esiintyy muodossa Karlaby. Kielentutkijat ovat selittäneet nimen merkitsevän miesten, talonpoikain kylää. Kokkolan suomenkielinen nimi on peräisin kapeasta lahdesta, joka työntyi mereltä syvemmälle sisämaahan. Tarinan mukaan lahden suurilla kivillä istuskelivat kokot eli kotkat. Lintujen perusteella alkuperäinen suomalaisväestö antoi lahdelle nimen Kokkolahti, josta kaupunki sai suomenkielisen nimensä Kokkola.

1300-luvulla Kokkolassa oli jo satama, laivanrakennus- ja kauppapaikka sekä vaatimaton puukirkko. Keskiajalla kauppiaat harjoittivat kaupankäynnin ohella maanviljelystä, metsästystä ja kalastusta. Heidän liiketoimensa olivat silloisen mittapuun mukaan laajoja. Leveät kuutti-veneet purjehtivat pitkin Pohjanlahtea lastinaan muun muassa hylkeenrasvaa ja -nahkaa, turkiksia, höyheniä, voita ja juustoa. Tuontiartikkeleista tärkein oli suola.

Ruotsin ja Venäjän välille oli vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha, jonka mukaan rajalinja kulki vinottain halki Suomen. Pohjalaiset talonpojat joutuivat yksin ja omin asein puolustamaan valtakunnanrajaa. Veronperinnässä ja muissa rasitteissa harrastettiin usein mielivaltaa, ja sotaväenotot ja ylläpito rasittivat seutua erityisesti 1500-luvun lopulla Venäjää vastaan käydyn 25-vuotisen sodan aikana. Kun sota vihdoin loppui, odotti kansa linnaleirirasituksen loppuvan, mutta niin ei käynyt. Tämä sai talonpojat nousemaan kapinaan, joka tunnetaan nuijasotana.

Tulipalo ja sota tekevät tuhojaan sivistyskaupungissa

1620-luvulle mennessä Ristirantaan oli muodostunut 12 talon pieni kylä. Syyskuun 7. 1620 Ruotsin kuningas allekirjoitti asiakirjan, jolla tästä pienestä maanviljelys- ja kalastajakylästä tuli kaupunki.

Kaupankäynnin myötä saadut vaikutteet jouduttivat kaupungin henkistä kehitystä. Kirjat porvariskodeissa olivat enimmäkseen uskonnollisia, ja ne olivat ruotsin-, latinan-, tai ranskankielisiä, harvemmin suomenkielisiä. Kodeissa myös musisoitiin. Tavallisimpia soittimia olivat viulu ja luuttu sekä vuosisadan loppupuolella myös kitara.

Kesäkuussa 1664 tulipalo hävitti miltei koko kaupungin. Vain kirkko ja muutamat sen ympärillä olevat talot säästyivät. Palon jälkeen kiinnitettiin entistä suurempaa huomiota palosuojeluun. Kesällä ei saanut lämmittää leivinuunia kuusipuilla, jotka räiskyivät ja kipinöivät. Hampunkehrääjiä kiellettiin tupakoimasta työtä tehdessään ja tervaa ei saanut lämmittää eikä keittää kaupungin alueella. Maanmittari Johan Persson Gedda laati ruutuasemakaavan, joka näkyy vieläkin vanhan kaupungin alueella.

Isonvihan aikana venäläisten tulosta Kokkolaan saatiin tietää syyskuussa 1715. Sinä iltana ja yönä lähti pakoon jokainen joka kykeni. Kokkolalaiset pyysivät venäläisiä olemaan polttamatta kaupunkia Pietarsaaren tapaan ja tarjosivat vastineeksi mitä tahansa, turhaan. Kaupunki ryöstettiin ja poltettiin, ja kasakat veivät mukanaan muun muassa Kokkolan silloisen kaupunginpalvelijan pienen pojan, joka ajautui aina Persiaan asti. Sieltä hän vuosia myöhemmin pääsi takaisin kotikaupunkiinsa.

Kaupunki vaurastuu mutta kärsii sorrosta

Suomen sodan jälkeen alkoi kaupungissa huomattava taloudellinen nousukausi. Suomi oli koko purjelaivakauden ajan maailman tärkeimpiä tervantuottajamaita, ja Kokkolan seudulla valmistettiin 1/3 koko Suomen tervasta. Laajeneva ulkomaankauppa vaati lisää ja entistä suurempia laivoja. Niitä rakennettiin Kokkolan telakoilla, ja työhön tarvittiin kirvesmiehiä, köydenpunojia ja purjeentekijöitä.

Kaupunki kasvoi, ja vaurastuminen näkyi myös kaupungin ulkonäössä, erityisesti Isollakadulla. Torin itälaitaan valmistui vuonna 1842 Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusi raatihuone. Uudet rakennukset olivat yleensä kaksikerroksisia, mutta tavallinen väki, merimiehet, käsityöläiset ja muu työväki asui puisissa, yksikerroksisissa rakennuksissa.

Vuonna 1901 koettiin Kokkolassa konkreettisesti sortokauden alkaminen. Tuolloin lakkautettiin kenraalikuvernööri Bobrikovin määräyksellä pikkuinen Kokkola-lehti kahden kuukauden ajaksi. Kouluissa Venäjää tavalla tai toisella koskeva oppiaines oli opetettava venäjän kielellä. 1903 tuli voimaan määräys, että kaupungin katujen nimikilvet oli uusittava siten, että ylimpänä oli venäjänkielinen, seuraavana suomen- ja vasta viimeisenä ruotsinkielinen kadunnimi.

Kokkola suomalaistuu

Tammikuun 21. päivän vastaisena yönä 1918 rautatieaseman lähellä sijainneesta venäläisten asevarastosta hävisi kymmeniä kiväärejä ja runsaasti ammuksia. Venäläisten painostava läsnäolo tuntui kaikkialla. Kaikenkaikkiaan venäläinen varuskunta käsitti Kokkolassa noin 700 hyvinvarustettua ja koulutettua miestä, joista kaupunkilaisten mielestä oli päästävä eroon. Jo tuolloin kaupunkilaisille oli selvää, että aseelliselta välienselvittelyltä ei vältyttäisi. Suojeluskuntalaiset harjoittelivat kaikessa hiljaisuudessa taitojaan, mutta heitä oli vain satakunta miestä.

Suojeluskuntien hyökkäys Kokkolan vapauttamiseksi alkoi kello kuusi aamulla 29. tammikuuta. Kaupungissa asukkaat olivat nyt venäläisten ja punakaartilaisten armoilla. Taistelu oli lyhyt, sillä jo seuraavana päivänä venäläiset allekirjoittivat antautumiskirjan. Kokkola oli nyt avoin kaupunki.

Oleellisimpia muutoksia 1900-luvun alkupuolella Kokkolassa oli kaupungin suomalaistuminen. Maaseudun suomenkielinen liikaväestö hakeutui kaupunkilaiselinkeinojen piiriin tehtaille, satamaan ja palvelualoille. Kieliriidoilta ei tietenkään vältytty. Esimerkiksi suomalaisten oli vaikea saada ruotsinkielisiä kaupunginvaltuutettuja ymmärtämään kielisuhteiden muutoksen edellyttämiä uudistuksia kouluoloissa. Aika vaati uusien suomenkielisten koulujen perustamista. Vähitellen kuitenkin kieliryhmien välinen juopa umpeutui ja ennenpitkää kaksikieliset avioliitot yleistyivät.

Sodan kourissa

Kun talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939, oli kokkolalaistenkin sopeuduttava sodan olosuhteisiin: ikkunat oli tarkasti pimennettävä ja sirpalesuojia rakennettava ilmahyökkäyksen varalta. Talvisodan talvi muistetaan Kokkolassa erittäin kylmänä. Tilannetta pahensi kova polttoainepula.

Jatkosodassa asuntopula ja alati pienenevät korttiannokset olivat karua arkipäivää. Huoneenvuokra- ja kansanhuoltolautakunta olivat hätää kärsimässä pyrkiessään tyydyttämään edes välttämättömimmät tarpeet. Asunnoiksi jouduttiin lopulta ottamaan myös saunoja ja vinttikomeroita. Kaupunkikuvassa sota näkyi tyhjinä näyteikkunoina ja pitkinä jonoina kauppojen edustoilla, silloin kun huhu tiesi kertoa tavaraa saapuneen myyntiin.

Ilmapommituksia eivät kokkolalaiset joutuneet kokemaan. Ilmahälytyksiä tosin annettiin, mutta syystä taikka toisesta Kokkolaan aiotut pommilastit osuivat lähipaikkakunnille, Pietarsaareen, Kruunupyyhyn, Kälviälle ja Kalajoelle. On arveltu, että Poroluodon pohjoispuolella oleva magneettikenttä olisi häirinnyt viholliskoneiden suuntimia ja vaikeuttanut kohteen löytymistä.